Aloitus viesti on tietysti tärkeä, koska pitää antaa hyvä kuva kaikille, mutta koska minä olen fiksu ja filmaattinen [<--- ja selitähän lisää] niin kyllä tämä tästä.
Eli oon ollut tänä päivänä nyt viikon sairaana. Mulla oli aluksi vähän kuumetta, mutta kun piti kouluun lähteä niin se kuume jotenkin nousi. Yhtäkkiä olinkin sitten 38.8 asteen kuumeessa ja mietin, että oliskohan pitänyt sittenkin laittaa takki kiinni 30 asteen pakkasella. Miten vain, sitä on turha enää jälkikäteen harmitella (tietysti voisi vastedes oppia tekemään niin, mutta oon liian fiksu älyämään sellasta XD)
Nyt sitten parantuillessani täällä kotonani ja yrittäessäni saada maku- ja hajuaistini takaisin samalla kituuttaen hyvin vähäisen äänen kanssa, huomasin haluavani tehdä toisen blogin. Aiempaan verrattuna tästä tulee varmaankin hieman synkempi ja syvällisempi, koska mun mieliala verrattuna niille aijoille, jolloin tein ton toisen ja kirjottelin sinne oli huomattavasti pirteämpi.
Aloin blogia tehdessäni kuunnella samalla SHINeetä ja nyt kuuntelen varmaan öö 12. kertaa samaa kappaletta nimeltään Y.O.U. Hyvin kaunis kappale. Huomaan myös, että oon edelleen hyvin, hyvin herkkä ihminen, sillä kun tässä kyseisessä videossa on myös englanniksi käännetyt lyriikat alalaidassa ja siinä nyt sitten sattuu lukemaan
the reason why I breathe is YOU
the reason why I sing is YOU
the reason why I live on is YOU
Hyvin kaunista tekstiä siis kyseessä ja mitä teen minä? Alan tietenki sitten liikuttuneena awwittelemaan ja märsäämään, kun on niin upeeta ja ihanaa, kuinka nuoret, hymyilevät SHINeen pojat laulaa samanlaista rakkauslollotusta, kun miljoonat muut ihmiset tässä maailmassa. Voin kuitenkin turvautua selitykseen, että (ei keksi mitään) kaikilla ihmisillä ei todellakaan oo yhtä kaunista ääntä kuin näillä pojilla.
Asiasta toiseen ja kolmanteen. Eräänä päivänä mun äitini päätti, että oon saamaton lahna ja totes, että jos hän ei mun huonetta siivoa kertaalleen kunnolla, niin ei siitä siistiä tuu. Hyvin paljon mahdollista. Hän sitten siivos mun pienen, mutta ennätyksellisen sotkusen huoneen viimestä kaappia ja nurkkaa myöten.
Tää oli tosi siisti ja täällä tuoksu raikkaalle, mutta nyt kun sairastuin niin toki se näkyi siinä, etten jaksanu enää juosta tavaroiden perässä järjestäen niitä. Kukaan ei kuitenkaan usko, jos väittäisin, että mun pikkusisaret sotkee mun huoneen, joten edes yritä väittää niin (totta se kumminkin on).
Mitäs tässä pöydälläkin nyt on sitten piirrustustarvikkeita, yhdeksän pillimehua (eivät oo kaikki mun ._.'), karkkia,...
Ei tää muuten ees lopulta oo niin likainen. Joka tapauksessa mun pitäisi siivoilla tää pöytä, ennen kuin äidin käämit palaa ja tulee se perus 'mää vaivalla siivosin' itku u_u'
Ennen kuuntelin todella paljon Jrock musiikkia, mutta nykyisin en kuuntele sitä enää niin paljoa. Lukuisten bändien hajottua tai jäätyä tauolle mä tietenkin pelästyin, että 'hei, mitäs mä nyt kuuntelen? takas tauolta lortit `3´' ja 'ei, ette te voi mihinkään lähteä ja hajota ei~!! ;___;'.
Hetken aika siinä kateltuani, että ei vitsi nyt käy vielä huonosti, muistin kuinka joku mun mesekavereista oli lähettänyt mulle kerran linkin johonkin hyvin älyvapaaseen musiikkivideoon. Kyseinen musiikkivideo oli Super Junior T:n Rokkugoen musiikkivideo ja valitsin sen kuunneltavakseni, koska kaipasin todellakin kunnon nauruja ja irtiottoa arjesta ilman alkoholia ja muuta typerää.
Tiesin myös SuJu M:n U kappaleen ja kuuntelin sitä seuraava. Kuuntelin sitten heidän joitain kappaleitaan. Lähinnä kuuntelussa olivat Super Junior H:n biisit.
Muistan sitten jotain fanservice pusuttelu videoita katselleeni, kun youtube niitä niin innokkaasti mulle tyrkytti (joo no okei, ehkei se ihan tyrkyttäny, mutta kuitenki). Siinäpäs oli sitten joku hopparityylinen punahiuksinen poika halailemassa, ah, niin suloisesti jonku toisen pojan kanssa ja olin ihan, että naww. Aloin sitten etsiä niille kahdelle nimiä ja se oli tuskien tie. Katsoin varmaan puoli youtubea läpi korealaisvideoita, kunnes lopulta löysin toisenkin videon, jossa oli sama pätkä. No, ei nimiä eikä mitään ja olin ihan pihalla ja uhkasin tietokonetta häädöllä, jossei se alkaisi aukomaan oikeita tiedostoja.
Loppujen lopuksi katottuani sitä videota jonkin aikaan aloin tykätä kappaleesta, jolloin katselin kommentteja läpi. Joku oli ystävällisenä ilmoittanut kappaleen, jonka mäkin auoin koneelleni ja aloin kuunnella. Hieman myöhemmin otin samalta yhtyeeltä toisen kappaleen ja toisen ja totesin, että kivan kuulosta on kylläh.
Yhtye oli nimeltään Dae Guk Nam Ah, ettekä voi uskoa, kuinka vähän kokematon etsijä voi löytää siitä tietoa. Joka tapauksessa katsoin videoita, joita tällä yhtyeellä onkin ihan kivasti englanniksi tekstitettyinä! Lopulta monien videoiden katsomisen jälkeen pystyin sanomaan tunnistavani jäsenet.
Vasemmalta oikealla:
Hyunmin
Injoon
Jay
Karam
Mika
Nykyään heidän tunnistaminen on helppoa, mutta voi itku ko olisitte nähneet mut silloin, kun yritin epätoivosesti edes muistaa nimet. Edelleen olen sitä mieltä, että korealaiset ovat kasvoista enemmän toistensa näköisiä kuin japanilaiset, ja että heillä on vaikeammat nimet.
(Rakastan noita Jayn Mikki Hiiri kenkiä <3 n_n)
SHINeen olin ensimmäistä kertaa 'tavannut' puoliksi tietämättäni, kun mesekaveri (eri) lähetti mulle linkin tanssivideoon, jonka tanssin se halus oppia tanssimaan. Avasin sen ja totesin, että okei. Musiikkiin tai henkilöihin en sinänsä kiinnittänyt mitään huomiota. Ne vaan oli. Tosin pidin tyttömäistä päätanssijaa oikein suloisena.
Myöhemmin olin unohtanu ihan koko jutun. Sitten yhtenä päivänä mietin, että olispa se kiva kattoo se uudelleen. Olin nimittäin innostunut tanssista kiitos DGNA:n. No, eipä sekään sitten ilman nimeä löytynyt, mutta sen sijaan löysin kaikkea mahdollista turhaa ja toissijasta. Lopulta kun etsin jo jotain ihan muuta kappaletta niin se tanssivideo oli siellä oikeassa sivussa tehden ties mitä. Olin aivan että hip huraa ja aloin katsomaan sitä.
By the way, en oppinut tanssia, vaikka vannoin oppivani ._.
SHINee ei tullut vielä jäädäkseen vaan vasta, kun eräs koulutoverini tuli matkaltaan thaimaasta kertoen, ettei siellä hotellissa tv:stä ollut tullut kuin japanilaisiadraamasarjoja ja jotain ihan ihmeellistä hepreaa *linkki SHINeen Hellon mv:hen* niin olin tyyliin 'aaai, toi on SHINee'. Ja silloin aloin todella katsella kaikkia musiikkivideoita. Hellota luukutin hyvin paljon samoin Luciferia, jonka tanssivideon olin nähnyt.
Sanon muuten, että Lucifer on erittäin huono musiikkivideo aloittaa opettella tunnistamaan jäseniä. Lähes ihan kaikessa muussa he näyttävät ihan eriltä kuin Luciferin musavideossa.
Sitten SHINee taas unohtui, kun kuuntelin hyvin paljon Super Junioria. Olin vannonut, etten koskaan oppisi tunnistamaan jäseniä, kun heitä on niin monta, mutta nyt voin melkein sanoa tunnistavani kaikki. Donghae, Hangeng ja sekalainen tilanne uusien jäsenten kanssa sekoittivat mua, mutta lopulta opin erottamaan nämäkin. Nyt enää toisinaan tulee oikosulkuja.
Sitten erinäisten sattumien kautta löysin SHINeen Hello Baby tv-sarjan jaksot englanniksi tekstitettyinä ja aloin katsomaan niitä. Aluksi katsoin ne tyhmyyttäni seitsemännestä osasta eteenpäin ja sitten vielä uudelleen alusta asti. Opin tunnistamaan heidätkin. Se oli jopa työläämpää kuin SuJun opetteleminen. Super Junior tuli jotenkin itsellään ajan kanssa, SHINee piti ihan opettelemalla opetella.
Suosikkini on aivan ensimmäisestä kohtaamisesta asti ollut Taemin, koska pidän hymyileväisistä, söpöistä pojista cooleja enemmän.
Super Juniorista suosikkini ovat monilahjakkuus Sungmin, suloinen mutta ujoutensa takia kovin vähälle huomiolle jäänyt Ryeowook, kolmea kieltä hallitseva pianoa ja viulua soittava M:ssä toimiva Henry.
DGNA:ssa pidän Jaysta. Hyvä tanssija, suloinen ääni ja hymy kuin auringonpaiste <3
Nimi: Lee Taemin
Synt.: Heinäkuun 18. vuonna 1993
Yhtye: SHINee
Nimi: Henry Lau
Synt.: Lokakuun 11. vuonna 1989
Yhtye: Super Junior M
Nimi: Lee Sungmin
Synt.: Tammikuun 1. vuonna 1986
Yhtye: Super Junior
Nimi: Kim Ryeowook
Synt.: Kesäkuun 21. vuonna 1987
Yhtye: Super Junior
Nimi: Jay (Jeon Jihwan)
Synt.: Maaliskuun 31. vuonna 1994
Yhtye: Dae Guk Nam Ah (the BOSS)
Mutta näin. Eiköhän tämä ollut tässä tällä kertaa.